Ilokseni Uudenmaan Vasemmistoliitto on valinnut minut ehdokkaaksi kevään 2027 eduskuntavaaleihin. Iso kiitos luottamuksesta! Olen syntynyt Tikkurilassa ja ensimmäinen työpaikkani oli nuorisotyöntekijänä Havukoskella ja Rekolassa. Olen asunut Vantaan lisäksi myös Espoossa ja Järvenpäässä sekä ollut erityisluokanopettajana Keravalla. Sukujuuriani löytyy myös Hangosta.
Olen koulutukseltani KM, luokanopettaja, erityisopettaja, opinto-ohjaaja, nuorisotyöntekijä ja sosiaalityöntekijä Vantaalta. Kaikissa näissä töissä olen saanut olla.
Toimin nyt valmistavan luokan opettajana ja kuntapolitiikassa Vantaan kaupunkitilalautakunnan jäsenenä ja varavaltuutettuna kaudella 2025-2029. Olen lausunnossamme esittänyt joukkoliikennelippujen hintojen pienintä mahdollista korotusta, jotta joukkoliikenne olisi kaikille mahdollista ja saavutettavaa. Olen voinut vaikuttaa myös nuorten osallistumismahdollisuuksiin nuorisotilan suunnittelussa Myyrmäessä.
Lupaan taistella lasten ja nuorten tulevaisuustakuun puolesta eduskunnassa. On tärkeää, että etunimeltä puhuteltavien tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta lisätään sekä rasismia, ikäsyrjintää ja yksinäisyyttä vähennetään.
Olen tavannut paljon ihmisiä tapahtumissa ja bussipysäkeillä ja saanut kuulla monta koskettavaa tarinaa hallituksen julmien leikkausten kasautumisesta.
En halua lasten ja nuorten luokkayhteiskuntaa. Elämäntehtäväni on lasten ja nuorten eriarvoistumiskehityksen ehkäisy. Mottoni on olla heikomman puolella. Kokkipojan ja muusikoksi opiskelleen tytön sinkkuäitinä olleena tiedän kokemuksesta, että tärkeintä elämässä on hyvä arki.
Siihen kuuluvat perheen ja työn tai opiskelun yhdistäminen sekä kohtuuhintaiset hoito- ja asumisvaihtoehdot. Perheeseeni kuuluu lisäksi 3 spanielia, joiden kanssa käyn agilityssä, rally-tokossa ja jäljestämässä. Lisäksi harrastan itämaista tanssia ja laulan kuorossa ja välillä karaokessa.
Olen ollut 5 kautta kaupunginvaltuutettuna ja viime kaudella myös aluevaltuutettu. Sydän palaa yksinhuoltajien, yksinäisten, koulutuksen, nuorten ja lapsiperheiden puolustamiselle.
Ilmastonmuutoksen ja luontokadon pysäyttäminen on myös lasten suojelua. Lastensuojelun sijaishuolto ei saa olla voitontavoitteluun perustuvaa.Toimiva hyvinvointivaltio on paras yhteiskuntarauhan tae. Suomi ei tarvitse ydinaseita alueelleen. Jokaisella poliittisella päätöksellä voidaan lisätä tai vähentää eriarvoistumista.
Tärkeintä on ehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymiskehitys koulutuksen, terveydenhoidon ja sosiaalihuollon palvelujen avulla. Ei ole vanhuksille hoitajia, jos nuoret eivät jaksa elää. Perustulo on mahdollisuus päästä elämässä eteenpäin ilman latistavaa byrokratiaa.
Ketään ei jätetä! Lapset ja nuoret ansaitsevat tulevaisuustakuun!