Valtuustoaloite 26.11.2003

Falkullaan saatava lisää bussiyhteyksiä

Fallkullaan on rakennettu nopeassa tahdissa uusi tiivis asuinalue. Alueen palvelut eivät vastaa asukkaiden tarpeita, vaan laahaavat jäljessä. Jotta liikkuminen helpottuisi, niin kasvavalle alueelle tarvitaan uusia linja-autoreitityksiä, jotta bussipysäkille tai junalle ei olisi kohtuuton kävelymatka esim. kauppakassien kanssa.

Erityisesti Tasankotielle tarvitaan enemmän pysäkkejä ja linja-autojen uusia reitityksiä. mahdollisimman pian. On kaikkien etu, että kasvava asukasmäärä käyttäisi lisääntyvässä määrin joukkoliikennettä eikä oman auton hankinta houkuttelisi huonojen joukkoliikenneyhteyksien vuoksi.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Fallkullan alueen joukkoliikennejärjestelyjä pyritään parantamaan mahdollisimman pian siten, että

1. bussireittejä tarkistetaan mm. Tasankotien suuntaan pitemmälle ja vuorovälejä tihennetään myös ruuhka-aikojen ulkopuolella.

2. bussien vuoroväli tihentyisi myös ruuhka-aikojen ulkopuolella

Sirkku Ingervo (vihr.)