Valtuustoaloite 1.11.2006

Päivähoito opetustoimeen Helsingissäkin

Vantaa on siirtämässä päivähoidon sosiaalisektorilta opetustoimeen. Subjektiivinen päivähoito-oikeus ei ole sosiaalipalvelua sen enempää kuin peruskoulukaan. Kyse ei siis ole koulunkäynnin aikaistamisesta tai varhaiskasvatuksen sisältöjen koulumaistumisesta, vaan myös koko lapsuuden arvostuksen nostosta. Päivähoito toteutuisi edelleenkin päiväkoti-nimisissä tiloissa ja perhepäivähoidossa. Nyt päivähoitoa mitataan liikaa tilatäyttö- ja käyttöprosenteilla ja sisältötavoitteet jäävät helposti taka-alalle.

1. Lapsuuden pilkkominen päivittäispalvelussa varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen loppuisi.

2. Tila ja henkilöstökysymykset mietittäisiin järkevämmin mm. alimitoitetun aamu- ja iltapäivätoiminnan osalta.

3. Päivähoitoikäisten ongelmia ei kannattaisi koskaan jättää odottamaan koulun alkua, vaan lapsen ongelmiin puututtaisiin varmemmin ajoissa eli siellä missä ongelma havaitaan.

4. Varhaiskasvatus muodostaa järkevän kokonaisuuden elinikäisen oppimisen ketjussa ja siksi sen olisi järkevää olla samassa hallintokunnassa opetuksen kanssa.

5. Lastensuojelun toimet ja tuki eivät ole tosiasiassa yhtään sen lähempänä subjektiivisen päivähoito-oikeuden lasta kuin peruskoulun oppilasta

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Helsingissä alettaisiin valmistella koko varhaiskasvatuksen siirtoa opetustoimeen siten, että se toteutuisi viimeistään seuraavan valtuustokauden aikana.

Sirkku Ingervo (vihr.)