17.1.2007

Talousarvioaloite Hesan Nuorten Ääni -rahojen käytöstä ja koulukohtaisten summien suuruudesta

Hesan Nuorten Ääni on merkittävä nuorten osallisuushanke, johon lähes jokainen koululainen Helsingissä voi osallistua. Koulukohtaiset määrärahat olivat vielä viime vuonna 4200 euroa. Tämän vuoden osalta alle 450 oppilaan koulujen oppilaskunnat saavat päättää vain 3500 euron hankkeesta työkulut ja kuljetukset sisältäen. Vain yli 450 oppilaan kouluilla hankeraha säilyi 4200 eurona.

Hesan Nuorten Ääni rahat on budjetoitu kunnossapidon määrärahoihin. Tämä on rajoittanut lasten ja nuorten muutoin mielekkäiden hankintatoiveiden läpimenoa esim. liikuntavälineisiin kuten luistimiin ja palloihin on rahoja voinut käyttää, mutta toistaiseksi ei vielä pysyvämpiin musiikkivälineisiin ja teatterin tekemiseen liittyviä hankintoja ole voinut huomioida, vaikka ne olisivat olleet oppilaiden ensisijainen hanke-esitys. Tämä rajaa turhaan osallisuuden ja vaikuttamisen mahdollisuutta. Koulujen välineistö ja varustetaso vaihtelee huomattavasti ja kuitenkaan määrärahat koulutasolla eivät järkevästi mahdollista esim. uusien soittimien tai näyttämölavasteiden hankintaa normaalista koulukohtaisesta budjetista.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että valmisteltaessa vuoden 2008 ja suunnitelmakauden budjettia Hesan Nuorten Ääni-hankkeen koulukohtaisia määrärahoja voidaan käyttää nykyistä enemmän oppilaskuntien toiveiden mukaisesti siten, että myös musiikkiin ja teatteriin liittyvät pysyväluonteiset monivuotiset hankinnat voisivat tulla mahdolliseksi.

Esitämme myös, että vuonna 2008 ja suunnitelmakaudella koulukohtainen oppilaiden päätettävissä oleva Hesan Nuorten Ääni -hankkeen määräraha palautetaan vähintään 4200 euroksi/koulu.

Sirkku Ingervo (vihr.)