Onko helsinkiläisellä koululaisella oikeus iltapäivätoimintaan?

Lapsiperheille ei riitä Helsingissä asumiseen katto pään päällä. Tarvitaan myös palveluita vanhemmuuden ja arjen tueksi. Koululaisten vanhemmat pelkäävät säästöjä. Eikä syyttä. Uhkana on, että yksi oppitunti/luokka nipistetään peruskoulun tuntikehyksestä. Päivähoidon ja koulun lisäksi keskeinen arjen tuki on iltapäivätoiminta, jonka kustannukset ovat vähäiset hyötyyn nähden. Tutkimusten mukaan alle 14 -vuotiaalle jo 10 tuntia viikossa yksin, aiheuttaa oireita. Huumehoidolle on laskettu hinta. Miksei myös koululaisten yksinäisille iltapäiville voida laskea kokonaishintaa?

Iltapäivätoimintalaki tulee voimaan 1.8.2004. Lain hengen mukaista on, että kaikille 1.- 2. -luokkalaisille tätä toimintaa tarpeenmukaisesti järjestetään. Totuus on toisenlainen. Tällä hetkellä Helsingistä puuttuu yli 1100 toimintapaikkaa. Syksyllä tilanne ei ole helpottumassa. Suurin paikkavaje on Koillis- ja Itä-Helsingissä. Pelkästään iltapäivätoiminta ei edes riitä vuorotyöläisten lapsille eikä varsinkaan yksinhuoltajien lapsille, jos äiti on sairaanhoitaja tai ravintolatyössä.

Ruotsin mallin mukainen, koululaisen subjektiivinen oikeus tarpeenmukaisen iltapäivätoimintaan, on monen haave. Nyt tarvitaan korvamerkityt rahat iltapäivätoimintaan selkeästi budjetoituina kullekin järjestävälle hallintokunnalle. Haluan haastaa seurakunnan päiväkerho ja varhaisnuorisotyön osallistumaan nykyistä laajemmin asian tilan parantamiseksi. On jo kiire. Sosiaali-, opetus- ja nuorisotoimi voisivat kukin palkata yhden koulutetun ohjaajan/ ala-aste ja järjestää seurakuntien ja järjestöjen kanssa yhteistyössä riittävän ja tarpeenmukaisen toiminnan. Jos tähän ei ole varaa, niin mihin sitten on?

Toivon rauhallista kesää myös pienten koululaisten vanhemmille – että jo ennen kesää lapsen iltapäivähoitopaikka olisi syksyksi tiedossa. Minulla ei ole. Missä iltapäivätoimintaryhmät ovat kunnossa myös tokaluokkalaisille? Haluan muuttaa sinne heti.

Irja Askola on kiteyttänyt lapsuuden huolenpidon merkityksen kansakunnalle: ”Eikö suomalaisen kilpailukyvyn takaaminen edellytä että opettelee lukemaan myös niitä tekstiviestejä, joita lapset olemuksellaan lähettävät? Eikö tulevaisuuteen investoiminen edellytä edes välttävää kuullun ymmärtämisessä myös siinä kielessä, jota seuraava aikuispolvi jokeltelee laulaa, kiroilee, kuiskaa tai huutaa kodeissamme, kouluissamme ja kaduilla? Eikö kansallinen elinvoimaisuutemme nouse lapsista, jotka ihollaankin muistavat: Minua ymmärrettiin, minua kuunneltiin, minut otettiin todesta”

Tätä kirjoittaessani ekaluokkalainen poikani tuli istumaan syliini ja piirsi sormellaan olkapäähäni ja sanoi: ”Äiti. Tämä on luottamusmerkki. Luotan sinuun. Olet minun paras äiti! ”Lapsi ei ole kuu, joka heijastaa aikuisen auringon valoa. Lapsi on aurinko itse”

Sirkku Ingervo (vihr.)