Nuorten ja lapsiperheiden arkeen tarvitaan tukea. Tästä voi lukea lehdistä joka päivä. Lapsiin kohdistuvien palvelujen niukkeneva budjetointi tuottaa karua tulosta. En halua lasten luokkayhteiskuntaa.
Koululuokka on yhteiskunta pienoiskoossa. Mitä tapahtuu koulussa, tapahtuu myös yhteiskunnassa ja päinvastoin. Yhteiskunnan muutos alkaa perheestä ja viime kädessä jokaisesta meistä. Eriarvoistuuko lapsuus jo koulumatkojen, luokkakokojen sekä psykologi- ja kuraattoripalveluiden suhteen? Saako erityisopetusta tarvitseva oppilas sitä oikeaan aikaan vai vasta liian myöhään, kun leimautuminen on jo tapahtunut? Suomessa on perinteenä puuttua myöhään lasten ongelmiin. Ei kenestäkään tule hetkessä koulupudokasta 9. luokan keväällä. Ihmisen kokoinen koulu tukee oppimista ja kasvua.
Kouluverkkotarkastelussa yli 600 oppilaan jättikoulut ovat saaneet oudon hohteen, vaikka vanhemmat toivovat yleensä lapsilleen ja nuorilleen pieniä tai keskisuuria kouluja, joissa oppilaantuntemus tukee oppimista. Keskisuuren Yhtenäiskoulun lakkauttamisidea ja tilojen luovuttaminen vähemmän tilaa tarvitsevalle ruotsinkieliselle koululle on pähkähullu idea. Vanhempien on syytä puolustaa yhteistyössä poliitikkojen kanssa lastensa oikeutta opiskella samassa yhteisöllisessä koulussa jopa 12 vuoden ajan. Hyvinvointivaltio on pelastettava!
Hyvinvointivaltion reiluus näkyy arjessa hyvinä palveluina. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on ainoa oikeus, jota lapsiperheiltä ei ole vielä säästötalkoissa viety. Ilman sitä ei olisi kotihoidontukeakaan. Valinnan mahdollisuus on oltava. Päivähoito on yhteisöllistä lapsen ja perheen tukemista. Maahanmuuttajataustaisen lapsen on suomen kielen oppimisen vuoksi tärkeää olla päivähoidossa ennen kouluikää. Jos päivähoidossa on liian vähän henkilöstöä tai se vaihtuu liian usein, kukaan ei pysty kuntouttamaan erityistukea tarvitsevaa lasta. Lähipäiväkotien ja koulujen lakkauttamisuhka lisää perheiden epävarmuutta tulevaisuudesta. Päätökset, jotka lisäävät yhteiskunnan kahtiajakoa, eivät ole sosiaalisesti kestäviä. Osalla väestöstä menee paremmin kuin koskaan, mutta kaikki eivät ole päässeet osallisiksi kasvun hedelmistä. Suhteellisesti eniten on yleistynyt lapsiperheiden köyhyys. Tulokehitys on ollut keskimääräistä heikompaa yksinhuoltajilla, alle 3-vuotiaiden perheillä ja suurperheillä. Lapsiperheiden väliset erot ovat kärjistyneet. Lapsiperheiden olosuhteet ovat eriytyneet tulojen, työttömyyden ja ajankäytön suhteen. Köyhin viidennes on työttömiä. Lapsiperheiden ajoissa tukeminen on saatava lakiin, jotta lastensuojelutarve vähenisi ja ainakaan taloushuolet ja lasten yksinäiset iltapäivät eivät johtaisi vanhemmuuden puuttumiseen. Jokaisen lapsen tulee saada kokea itsensä tärkeäksi. Jokainen lapsi tarvitsee ainakin yhden turvallisen, luotettavan ja pysyvän aikuisen kasvunsa tueksi.
Yhteiskunnallinen syrjäytyminen on suurin uhka Suomen tulevaisuudelle. Rikollisuus on uusiutuvaa ja liittyy usein jo lapsuusajan syrjäytymiskehitykseen. Kokonaan työelämästä syrjäytynyt nuori menettää itse eniten, mutta samalla yhteiskunta menettää 700 000 euroa kansantuloa. Tästä 400 000 euroa on julkisen talouden menetystä saamattomien verotulojen muodossa. Merkittävän väestönosan syrjäytyminen heikentää koko yhteiskuntaa, ja siksikin lapsiin ja nuoriin kannattaa sijoittaa. Syrjäytymistä voidaan kuitenkin estää yhteiskunnan toimenpitein. Pohjoismainen malli on paras eli meidän tulee parantaa kaikkien olosuhteita. Köyhien lapsiperheiden tukia on nostettava. Veroja ei pidä alentaa palvelujen kustannuksella. Pienimmät vanhempainrahat on korotettava vähintään työmarkkinatuen tasolle ja lapsilisää tulee maksaa myös 17-vuotiaille. Minimielatustuen tulee vastata todellisia kuluja. Tänään on tehtävä päätöksiä, joista voi ylpeänä kertoa lapsenlapsille. Lapset ovat katoava luonnonvara, ja lasten oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia. Heikomman puolella!
Sirkku Ingervo
Käpylän Sanomat
1/2007