Ensimmäinen lumisade pysäytti miettimään ja antoi samalla uutta tilaa hengittää. Hiljainen hetki kiireen keskellä: Mikä on oikeasti tärkeää? Mikä mättää ja vie iloa elämästä?
Jälkimmäiseen on helppo vastata heti. Kaupungin arvovalinnat rahan käytössä! Samaan aikaan, kun peruspalvelut ohenevat tai jätetään järjestöjen varaan, suunnitellaan stadionin kattamista, musiikkitaloa ja hurrataan lämmitetyn Aleksin valmistumista. Vaikuttavuuslaskelmat ovat jääneet. Sosiaali-, opetus-, terveys- ja nuorisotoimen säästöjen tuomia ongelmia ei nähdä. Erityisesti ennaltaehkäisevästä työstä karsinta ihmetyttää.
Organisaatiokomitean ajatus suurentaa koulujen luokkakokoja maksimiinsa sotii kaikkien lasten, nuorten ja erityistä tukea tarvitsevien tarpeita vastaan. Koululuokkien ilma ei riitä. Tuolien ja pulpettien ergonomia on usein kyseenalainen. Käyttöastemeininki ei edistä oppimista. Varhainen puuttuminen on käymässä yhä vaikeammaksi ja myöhäinen puuttumien yhä kalliimmaksi. Opettajien palkkapotista ja täydennyskoulutuksesta leikkaaminen syö opettajien motivaatiota olla töissä Helsingissä. Onneksi lasten ja nuorten vanhemmat ovat heränneet lastensa edunvalvojina ja vastustavat lyhytnäköisiä säästöjä. Kunnollisiin ja luotettaviin peruspalveluihin panostaminen on tärkeää. Veroja voidaan korottaa, jos sillä taataan peruspalvelujen saatavuus ja laatu.
Viime aikoina julkisuudessa on syystäkin esitetty huolestuneita kannanottoja lasten ja nuorten pahoinvoinnista yhteiskunnassamme. Turvallisen lapsuuden luomiseen pitää suunnata enemmän voimavaroja.
Ensimmäisten ikävuosien pysyvät vuorovaikutus- ja kiintymyssuhteet ovat perusedellytys lapsen tasapainoiselle kasvulle ja kehitykselle. On hyvä muistaa, että ”Ihmisen tärkein tehtävä on omien lastensa kasvattaminen" Siihen tarvitaan myös yhteiskunnan tuki ja arvonanto.
Mättämislistani kärjessä on myös asumisen hinta Helsingissä! Kun 1980-luvun kolmiosta Malmilla pyydetään miljoonaa mummon markkaa, niin ei ole ihme että lapsiperheet äänestävät jaloillaan. Kun Hitas-asuntojen hinnat seuraavat markkinahintoja, niin perheasunnot Helsingissä karkaavat yhä kauemmaksi lapsiperheiltä. Ja lapsiperheet yhä kauemmaksi Helsingistä.
Kaiken keskellä mietin: Mikä auttaa jaksamaan ja voimaannuttaa arjessa? Vastauksia löytyykin onneksi:. Hevosharrastus oman tyttöni kanssa on yhden nuoruuden unelmani toteutumista. Puolipidäte, irtipäästäminen, ratsastuksen hurma ja villi laukka.
Ja vielä lisää:: Lasten kanssa oleminen, oppilas joka jakaa luottamuksella elämäänsä... Karaokeinnoitus ja laulamisen ilo. Puhelu omalta isältä Tunne hetkeen keskittymisestä ja läsnäolosta... Lumisade... Nämä auttavat jaksamaan arjessa äitinä ja erityisopettajana myös politiikan usein epäinhimillisessä menossa... Ja ehkä tärkein arjen tuki, pitkän päivän illassa, on oman lapsen katse ja luottavainen kuiskaus: ”Äiti, laula mulle unilaulu. Silitä mut uneen!”
Sirkku Ingervo (vihr.)